Ison tytön elkeet

Tänä keväänä IsoSisko on kasvanut askeleen isommaksi. Vaipat ovat pölyttyneet laatikoihinsa, eikä päivisin niitä ole tarvittu enää kuukausiin. Eilen kävimme ostamassa lisää alushousuja, raidallisia sellaisia.

Ikää IsoSiskolla on kaksivuotta ja nelisen kuukautta päälle. Hyvä aika jättää päiväunet pois, juuri kun isä pääsee vuoroonsa. Itse kaipaisin välillä omaakin unta keskellä päivää, mutta mikäs teet. Hyvällä tuurilla pienet unet saadaan pari kertaa viikossa joka vaunulenkillä oikeaan aikaan, tai automatkalla jonnekin. Mutta muuten lapsen kanssa saa touhuta koko päivän, ja vielä vähän päälle.

Yhtenä aamuna omatoiminen IsoSisko päätti leikata itse leipää (voiveitsellä), kun äidillä oli PikkuSiskon vaipanvaihto kesken. Myös potta pitää saada pestä itse, vaatteet puetaan itse ja ruokia tehdään ja pippuria sirotellaan vähän kaikkialle. Uusin hitti on käydä ihan itse puskapissalla, kertomatta siitä etukäteen äidille. Noh, tiedätte toki miten siinä usein käy. Onneksi on varahousuja.

Uusia haasteita on koko ajan. Ihania haasteita, lettien tekemisen opettelua, värien nimeämisiä ja mietintöjä siitä miten leipä voidellaan. Mielikuvitusleikit ovat saapuneet jo hiekkalaatikolle, kohta kerrotaan jo kunnon tarinoita! :)

Siedätyshoitoa(ko?)

Allergioiden kanssa on erilaisia hoitomuotoja ja suositukset vaihtuvat aika tiheään. Nyt kuulin kuinka uusin hoitosuositus on, ettei imetysdieettejä saisi enää suositella. Ilmeisesti lääkäreiden mielestä äidinmaidon kautta vauva ei voi saada allergisia reaktioita, eikä siten äitiä saisi kannustaa jättämään ruokavaliostaan mitään pois.

Moni on tästä varmasti eri mieltä. Niin olen toki minäkin, sillä en minä ihan huvikseni ole syömättä mitään viljoja, kalaa ja munaa. Imetän vieläkin, ja sairaalan lääkärit näkivät selkeästi eron oman dieettini ja normaalin ruokavalioni välillä. Nyt jos uutta mallia aletaan tyrkyttää joka paikassa, saa äidit taistella lastensa puolesta vielä rankemmin. Jos edes ymmärtävät kokeilla jättää ruokavaliostaan mitään pois.

Ymmärrän toki siedättämisen. Ei meillä eletä pumpulissa, vaan nytkin PikkuSisko saa maistella ulkona ihan kaikkea. Tähän asti reaktiot eri ruokiin tulevat viiveellä, ja sen takia niihin on välillä hankala löytää syyllisiä. En vieläkään tiedä kaikkia syyllisiä, mutta kuulemma ei tarvitsekaan. Kunhan löydämme jonkinlaisen tasapainon, sellaisen keskitien millä itse pystymme elämään.

Olen välillä miettinyt olisiko oma viljaton ruokavalio auttanut jo IsoSiskon uniongelmiin. Olisiko hän nukkunut öisin paremmin, tai olisimmeko saaneet kunnon päiväunia jo ennen vuoden ikää, jos olisin kokeillut viljatonta ruokavaliota? IsoSisko ei ole koskaan syönyt puuroja, ehkä olisi pitänyt ymmärtää jo siitä vinkistä. Leipää hän on alkanut syömään vasta viime aikoina, ja niin on toisaalta alkanut nukkumaankin. Eli yksi lapsi siedätetty, mutta millä hinnalla?

Me siis siedätämme. Siedätämme äidinmaidon kautta siten, että lapsi saa nukuttua kunnon unia, minä jaksan ja pystyn syömään tarpeeksi monipuolisesti, ja kunhan ihon ei ole koko ajan vailla kortisoonia. Rasvata toki pitää ja paljonkin, ja kaikkien ruokavalion tulee olla monipuolinen. Jos tuntuu ettei lapsen maha siedä riisipuuroa joka päivä, niin sitten edes lusikallinen kerran viikossa. Tai kerran kahdessa viikossa. Sen ehkä kestämme, ja se riittää lääkäreillekin.

Kaikista ruoka-aineista ei tule ihottumaa, joten suurin siedätyksen mittari onkin unien pituus ja huutoasteikko. Kun kaikki jaksamme päivät hymyillen, on ruoka ollut sopivaa. Se on se meidän mittari siedätykselle. Tähän pääseminen on kuitenkin vaatinut paljon. Nämä uudet imetysdieettejä lyttäävät suositukset eivät auta asiaa ollenkaan. Taidan sanoa oman sanani ensi viikolla taas sairaalakäynnillä.


***


Uusi suolistoallergisten lasten ja vanhempien yhdistys, jonne toivotaan kokemuksia imetysdieettien tarpeellisuudesta.

Suolioireiset Allergialapset ry

Facebookissa



Uusimmat viralliset allergiasuositukset löytyvät allergiaterveys-sivustolta.

allergiaterveys

Ikävä vasten kasvoja

Ikävä iskee välillä ihan yhtäkkiä. Kun haluaisi soittaa ja kertoa uusista hyvistä uutisista, tai päivitellä maailmalla tapahtuneita uutisia. Eilen huomasin itkeväni postilaatikolla tutun käsialan nähdessäni. Siellä se lepäsi laskujen ja mainosten seassa, viimeinen viesti viimeisiltä päiviltä.

Kortin matka oli ollut pitkä, kolme kuukautta Karibialta Suomeen. Viikonloppuna kokoonnumme taas muistelemaan niitä parhaimpia hetkiä. Nenäliinoja tarvitaan taas uusi paketti, iso sellainen. Ikävöin ihan liikaa.

Uusi dieetti

Kesän paras dieetti on nyt aloitettu. Jalkojen alle lämmintä maata, suuhun tuoretta ja vihreää. Isommille grillin kautta pöytään kaikkia kasviksia ja ihan vähän juustoakin.

Oman maan satoa saa hetken vielä odotella. Kyllä sitä silti tulee, luotan tähän kesään. Pihan perälle istutettu marjapensas näyttää jo nyt tulevan sadon merkkejä, ja kohta kukkii suurin toiveemme, eli omenapuu. Tätä kesää ei saa pilata mikään!

Siivouspäivä

Innostuin siivoamaan kaappeja. Nyt lähtee tavaraa pois, ja kuvat on ottamatta vielä omista raskaus- ja imetysvaatteista (jos jotakuta ne kiinnostaa, niin voi huikata). On työlästä ottaa kuvat, miettiä missä ja miten ne myy ja sopia eri noudoista tai postituksista. Mutta eipä tässä ole aikaa hoitaa kirppispöytääkään, kun päivät menee lasten kanssa ja illa töissä. Saati käydä vielä siistimässä sitä joka päivä.

Tavarasta on päästävä eroon, ja hyvä alku on jo suoritettu. Yksi kassi menossa Fidaan, yksi kassi ystävälle, toinen toiselle ystävälle ja yksi siskon pojalle. Sitteri ja pari vaatetta myyty, kaikkia en ole ehtinyt edes näpytellä eri kirppiksille. Ihanaa saada kaappeja tyhjemmäksi oikein kunnolla :)

Pitäisi tehdä näin useamminkin. Mutta missä myydä miehen vanhat kauluspaidat??

Kotiäidin mitta

Minulla on mahtavat lapset ja ymmärtävä mies. On silti myönnettävä etten jaksa odottaa kesäkuun alkua, jolloin pääsen virallisesti pois kotiäidin roolista. Olen toki nauttinut kotona olemisesta kaikkine päiväunihetkineen ja eri laiskuuskausineen. Mutta en ollut tajunnutkaan miten paljon olen kaivannut muita töitä, oman urani uudelleen käynnistämistä ja erilaisia työkuvioita. Tuntuu kuin olisin noussut jostakin suosta.

Toisille kotiäitiys sopii. Minä taidan kuulua siihen kastiin, joka odottaa vain lasten kasvamista. En ole suuremmin nauttinut kummankaan lapsen ensimmäisestä puolesta vuodesta kaikkine huutoineen, itkuineen ja yöriekkumisineen. Välillä olen tuntenut itseni vangiksi omassa kodissani, sillä en ole vieläkään saanut luotua meille "liikaa tekemistä". Olen jumittunut hiekkalaatikon, puiston, koiranlenkkien ja päiväunien välimaastoon.

Perhekerho kerran viikossa pelastaa kyllä jokaisen maanantain, mutta loppuviikko saattaakin olla yhtä tuskaa. Puistossa näen vain ja ainoastaan perhepäivähoitajia ja heidän hoitolapsiaan, mikä on toki parempi kuin ei ketään. Toisia äitejä ei vain näy, vaikka me puistoilemme ns. normaaliin puistoaikaan. Lähes joka viikko huomaan tylsistyväni seuraan puutteen vuoksi. Keskustaan on hieman liian pitkä matka kävellä päivittäin, eikä julkisen liikenteen ryöstöhinnat anna periksi ihan joka päiväiseen reissaamiseenkaan. Kahvittelut muiden äitien kanssa ovat siis harvinaista herkkua.

Olen nyt valmis luopumaan tästä kaikesta. Myös niistä aurinkoisista päivistä hiekkalaatikon reunalla, kun ei ole kiirettä minnekään. Jätän mielelläni pyykkivuorten hoitamisen jollekin toiselle, vaikka se ehkä tarkoittaakin parin vaalean paidan tummumista väärän pesun ansiosta. Voin keksiä mitä tehdä ruuaksi, ja ehkä antaa vinkkejäkin arjen sujumiseen, mutta nyt on aika nauttia ihan muista töistä. Nyt vielä teen työt iltaisin, mutta lasken viikkoja rytmin muuttumiseen.

Syksyn kuviot ovat vielä auki. Se on kuitenkin varmaa, etten palaa tähän kokopäiväiseen kotiäitiyteen ihan heti. Lapsille on vastaanotettu hoitopaikka ja minä toivon töiden jatkumista edes osa-aikaisena myös syksyllä. Enää ei edes pelota. Olen vain onnessani.

Potkien eteenpäin

Koko tarina on lapsen osalta surkuhupaisa. Ensin mummo osti polkupyörän, jolla lapsi ei tokikaan osaa vielä ajaa, ja äidillä menee hermot lähes yhtä nopeasti kuin lapsellakin koko homman opetteluun. Olin puhunut jo pitkään potkupyörän ostamisesta, kunnes sitten naapurin poika eräänä päivänä potki menemään omallaan. Ensimmäinen kunnon naapurikateus oli täällä, ja ihan itkujen kera.

Googlasin, kävin läpi eri nettikauppoja ja mittailin lapsen jalan pituutta. Olin lähes varma, että lapsi kyllä osaa potkia, vaikka olin hieman epävarma pyörän kokomitoituksessa. Päädyin lopulta Kiddimotoon, ja parin sähköpostin lähettämisen jälkeen päätin tilata tuotteen suomalaisesta liikkeestä, sillä Briteistä tilattuna säästö ei olisi ollut kaiken sen vaivan arvoinen. Pyöriä olisi löytynyt ties minkälaisia, skootterimallisista ihan moottoripyörän näköisiin potkumopoihin.

IsoSiskon into pyörän tullessa kotiin oli sanoin kuvaamaton. Nyt saisi naapurin poika nähtäväksi vielä hienomman pyörän, ja lapsi pääsisi nopeasti eteenpäin. Mutta mitä vielä, äiti olikin ostanut hitusen liian ison pyörän. Toki kun pyörän kokosuositus on 3-6v, olisi ehkä pitänyt aavistaa jotain.

Nyt tätä on testattu jo puistoreissullakin, ei niin hyvin tuloksin. IsoSiskon istuessa satulalla, eivät jalat riitä tarpeeksi hyvin potkimaan eteenpäin. Siksi meno on vielä sitä, että lapsi seisoo ja kävelee pyörän kanssa. Tekisin mieli itkeä joka kerta omaa tyhmyyttäni, sillä IsoSisko selvästi haluaisi mennä pyörällä kovaa. Äiti vain on ostanut aivan väärän kokoisen pyörän.

Onneksi en ostanut sitä mätsäävää kypärää. Itku olisi ollut vielä suurempi, kun kerrotaan että kyllä se pyörä sopii ehkä kuukauden tai kahden päästä. Viimeistään ensi kesänä. (Mätsäävät sukkahousut löytyivät omasta takaa)

Onko minun nyt vain hommattava naru siihen apupyöräiseen pyörään ja kasvatettava hermoni? En tiedä ketä tästä tyhmyydestä saa nyt syyttää, ei ainakaan lasta. Pyöräkin on kyllä erittäin mainio ja ennen kaikkea HIENO. Mutta kun jalat on pari senttiä liian lyhyet, niin minkäs teet.



***


Kiddimotoa myy Metka lastentarvike

Kiddimoton viralliset sivut

Korurasia

Huomaamattamme koruja on kertynyt IsoSiskolle jo niin kadehdittava määrä, että niille tarvittiin oma rasia. Sellainen löytyi parilla eurolla kirpputorilta, Marimekon jo hieman kolhiintunut, mutta ihan käyttökelpoinen salkku hyvään tarkoitukseen.

Kaikilla koruilla on joku muisto. Pienimmät ja suuhun hukkuvat ovat yhä paremmissa piiloissa, samoin kuin kaikki pinnit ja pompulat. Lähes päivittäin joku koru roikkuu IsoSiskon kaulassa., joskus jopa kaikki kerralla.

Huomenna voi jo vertailla mummon kanssa koruja kilpaa. Eikä IsoSisko saata enää edes hävitä sitä kilpailua :)

Linssin takaa

Ostin kameraani uuden linssin monen vuoden säästön jälkeen. Lainasin pitkästä aikaa myös valokuvauskirjoja, ja kokeilin manuaalisia toimintoja. Päivämme kuvina kertokoot lisää

Mallien käydessä unille häiritsin kissoja. Vastaanotto ei ollut kummoinen.

Kuvanmuokkausta en osaa harrastaa vieläkään, ehkä sen opettelen seuraavaksi? Nyt kuvaan taas ihan uudella innolla, myös sisällä kun tulos on näin hyvää ilman salamaa.

Neuvomismesta

On ihan reilua lähettää mies ainakin kerran neuvolaan lasten kanssa. Muka niin tärkeä äidin tehtävä, josta kyllä ihan oikeasti voi suoritua kuka vain. Mies odotti kai helppoa ja nopeaa mittailua, äkkiä pois ja kotiin tekemään ruokaa. Yritin varoittaa ennakkoon, että ruoka on hyvä tehdä jo kotona valmiiksi ennen sinne menoa, sillä koko reissu vaatii voimia.

Olet ensin pukenut lapset, ahtanut ne rattaisiin, kävellyt vähän jopa kiireessä paikalle, riisunut kaikki kolme, pissattanut isomman, kerännyt lelut neuvolan aulasta isomman jäljiltä, pyyhkinyt hikeä otsalta, kerännyt leluja tädin huoneen lattialta, saanut pissat päällesi, riisunut huutavan vauvan, toivonut sen pissaavan uudestaan neuvolatädin päälle, taas potattanut isompaa, kuunnellut tyhjiä neuvoja, nyökytellyt tärkeille ja muka hyödyllisille neuvoille, olet jättänyt kertomatta perhepedeistä ja sormiruuista, varannut seuraavaa aikaa, ottanut pari mittaa ja päivitellyt käyrien lasku- tai noususuuntia, kerännyt pari lelua tädin pöydän alta, pukenut taas pari lasta ja itsesi, kuunnellut jo nälkäisien lapsien huutoa ja juossut kotiin hiki päässä ja pää pyörällä. Kyllä, kestipäs taas kauan ja mitään ei jäänyt käteen.

Olemme jo jonkin aikaa olleet neuvolan syynissä. Onnekseni seuraavakin aika osuu isän vuorolle, minä saan puolestani päivitellä pysähtynyt pituuskäyrää taas parin viikon päästä sairaalan poliklinikalla. Järjestelmä on kyllä ihan laadukas. Mutta nyt kolmen vuoden neuvolassa ravaamisen jälkeen pieni tauko tekee ihan hyvää. Sitä paitsi onhan se varmasti neuvolantädeillekin mielekästä, että välillä siellä käy myös se isä. Win-win.

Ensi kerralla mies osaa varautua paremmin. Ruokakin on kenties jopa älytty tehdä valmiiksi, toivon mukaan. Vastuun siirtäminen toiselle vapauttaa.

Oletteko te laittaneet miestä kertaakaan neuvolaan? Miten on sujunut?